top of page

Sormukset uniikkina tilaustyönä

Rakastamme valmistaa erityisesti vihki- ja kihlasormuksia. Näihin koruihin liittyy niin suurta symboliikkaa ja tärkeyttä kantajalleen, että jokaisen sormuksen teko on meille kunnia-asia. CaiSannin sormusmallistosta löydät useita upeita vaihtoehtoja kihla- ja vihkisormuksiksi. Valikoima ei kuitenkaan rajaudu ainoastaan valmiiksi suunnittelemiimme sormuksiin.



Joskus asiakas päätyy modifioimaan mallistommekin sormuksia jollakin tavalla. Ehkäpä kiviä, niiden asettelua tai kokoa muutetaan hieman. Toisesta sormuksesta voidaan ottaa runko, toisesta kastikka tai valmista sormusmallia koristella koristekaiverruksin. Usein kuitenkin halutaan jotakin ihan erilaista, yksilöllistä ja omaa. Tällöin suunnittelun lähtökohtana ovat yleensä asiakkaan toiveet sormuksen materiaaleista ja kivistä, ehkäpä muutamia mallikuvia ja yhtenä tärkeänä osasena tietysti myös budjetti. Näitä täysin yksilöllisesti valmistettuja sormuksia emme yleensä enää voi toiselle asiakkaalle tehdä täysin samanlaista. Näistäkin sormuksista voi kuitenkin inspiroitua ja ihastua ja kehitellä jälleen jotakin upeaa ja ainutlaatuista.