Yhdeksän vuotta sitten pieni verstaamme avasi ovensa ensimmäistä kertaa. Jännitys oli valtava. Ensimmäisenä päivänä vierailulla kävivät vanhempamme, sekä naapurikaupungin kultaseppä, mutta asiakkaita ei vielä. Alkuajat olivat haastavia, kuten yrittäjyydessä kai aina. Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi löytyä oma tyyli, oma muotokieli ja kädenjälki ja sen myötä myös asiakkaat alkoivat löytää meidät.

Kesäkuun ajan olimme remontoineet ja järjestelleet, hankkineet tarvittavia työkaluja ja materiaaleja, tehneet malleja sekä pienen määrän koruja valmiiksi vitriiniin. Tunnelma oli kihisevän jännityksentäyteinen ja innokas.
Näiden yhdeksän vuoden aikana olemma saaneet tehdä tuhansia sormuksia ja muita koruja. Tulemme onnellisiksi jokaisesta tyytyväisestä asiakkaasta. Tunnemme itsemme etuoikeutetuiksi, että saamme tehdä unelmiemme työtä ja luoda jotakin kaunista. Kiitos kaikille asiakkaillemme näiden vuosien aikana siitä että olette luottaneet meihin tärkeän korunne suunnittelussa ja valmistuksessa! Kiitos hymyistä, keskusteluista ja ihanista palautteista, joita olemme saaneet niin suullisesti kuin viesteillä! Kiitos toisillemme, meille, maailman parhaille työkavereille ja kumppaneille! Kiitos!
Alla pintaraapaisu niihin kaikkiin tarinoihin, joissa sormuksemme ovat saaneet olla osana: yhdeksän sormusta, yksi jokaiselta toimintavuodelta.