10. marrask. 2017Vuoden 2017 sormukset. Osa 1: SolitairesormuksetVuosi alkaa kääntyä kohti loppuaan ja sormusten suurin sesonki on pikkuhiljaa hiljentynyt. Vaikka valmistamme sormuksia läpi talvenkin,...
19. lokak. 2017Suvun vanhat sormukset uusiokäyttöönAsiakas lähestyi meitä kesällä kertoen, että hänellä on sukunsa neljän sukupolven naisten sormukset, joista hän haluaisi teettää...
7. syysk. 2017Syksyn uutuusmalli: GabriellaNäin syksyn tullessa mieli ja luonnoskirja täyttyvät usein uusista suunnitelmista. Kesän aikana tilaustöitä valmistaessa emme ehdi...
2. syysk. 2017Sama sormus eri materiaalein: LéaKaikissa sormusmalleissamme on paljon valinnanvaraa niin metallin, kuin kivienkin suhteen. Voimme valmistaa sormuksia valko- kelta- tai...
30. elok. 2017Lähikuvissa Charlotte-EleonooraSormusesittelyssä tänään yksi tämän kesän näyttävimpiä ja työläimpiä sormuksiamme. Asiakas oli ihastunut etusivumme kuvakarusellissa...
9. kesäk. 2017Alexandra, Victoria ja muita kuninkaallisia. Eli kuinka sormuksemme ovat saaneet nimensä.Estelle Korujen nimeäminen on mielestäni ollut aina melkeinpä yksi hankalimmista osuuksista korujen tekemisessä. Niinpä meidän...
19. huhtik. 2017Pidä huolta sormuksistasiVihki- ja kihlasormukset ovat monelle arvokkain koruhankinta ja myös yhdet tunnearvoltaan tärkeimmistä esineistä. Vihki- ja...
18. huhtik. 2017Sormukset uniikkina tilaustyönäRakastamme valmistaa erityisesti vihki- ja kihlasormuksia. Näihin koruihin liittyy niin suurta symboliikkaa ja tärkeyttä kantajalleen,...
29. maalisk. 2017Tunnetko jo moissaniitin?Moissaniitti on viime vuosina kasvattanut suosiotaan Yhdysvaltojen lisäksi myös kotosuomessa, kun kihlaparit ovat etsineet vaihtoehtoa...